Runotyttö on sama henkilö, josta hänen poikaystävänsä kertoi viime blogikirjoituksessa. Hän on suostunut erikseen haastateltavaksi.
Kuinka varhain aloitit seksuaalielämäsi ylipäätään?
V: Olin 17-vuotias. Ensimmäisen poikaystäväni kanssa, joka oli samanikäinen ja hyvin himokas. Tai sanotaan mieluummin että yhtä himokas kuin minäkin. Murrosiästä alkaen olin hyvin vahvasti tietoinen siitä millainen nautinnon lähde seksi voi olla ja pornoakin tuli katseltua aika paljon, masturboinnista puhumattakaan. Olen aina ollut hyvin seksuaalinen ihminen.
Millainen ensimmäinen yhdyntäkokemuksesi oli?
V: Kiva. Ei suurenmoinen, vain kiva. Meidän piti poikaystäväni kanssa hieman harjoitella jotta pääsimme todella huikaiseviin kokemuksiin. Molemmille masturbointi oli aluksi nautinnollisempaa, mutta masturboimme mielellämme yhdessä ja hyväilimme toistemme sukuelimiä. Sitten kun yhdyntä alkoi sujua, kokeilimme kaikkia jänniä juttuja?
Millaisia jänniä juttuja?
V: Meillä oli samanikäisten kaveriporukka, kolme muuta seurustelevaa paria, joiden kanssa meillä oli parinvaihtojuttuja ja ryhmäseksiä. Jos nyt ryhmäseksi on oikea sana, sillä ryhmäseksistä tulee heti mieleen jotkin kauhean muodollisesti organisoidut orgiat. Me vain naimme samoissa tiloissa, etupäässä omat poikakauverit ja omat tyttökaverit, mutta spontaani pariutuminen näiden rajojen yli ja ohi ei ollut kiellettyä. Rentoa seksiä kaverien kesken. Kortsuja oli tällaisia tilapäisjuttuja varten.
Joitteko alkoholia, käytittekö muita päihteitä?
V: Emme sinne päinkään. Kaikille oli tärkeää tuntea seksin nautinto sellaisenaan, ilman mitään turrutteita. Olimme nuoria ja himokkaita ja porukka oli luottoporukka, jossa kaikki osasivat olla toisilleen rehellisiä sen suhteen mitä halusimme ja mikä kiihotti.
Olitko sukupuoliyhteydessä usean pojan kanssa yhtaikaa?
V: Olin kyllä ja myös tyttöjen. Kaikki piti kokeilla. Sain monta orgasmia ja tunsin itseni oikeaksi naiseksi. Hassuttelin spermaroiskeilla ja hieroin niitä ihooni. Olin niin kiihottunut että saatoin saada orkun pelkästä siemensyöksystä iholleni, se oli niin ihanan tuhmaa.
Olit myös tyttöjen kanssa - oletko bi?
V: En tasapainoisesti bi. Nautin seksistä naisten kanssa mutta se on minulle ennen kaikkea ryhmämasturbointia. Intensiivinen kahden ihmisen suhde on minulle aina heterosuhde. Siitin on ihana ruumiinosa, rakkauden taikasauva.
Oletko noiden nuoruusseikkailujen jälkeen ollut ryhmässä useamman miehen kanssa?
V: Vain naisten. Miehiin liittyy liikaa riskejä enkä minä ole monen pojan jaettava.
Minkä ikäiseksi olit ensimmäisen poikaystäväsi kanssa?
V: 21-vuotiaaksi. Kaukosuhteen ylläpitäminen kävi liian raskaaksi, kun molemmat olivat seksuaalisesti niinkin kiihkeitä. Meillä oli ihan oikea rakkaussuhde, ja monet itkut tuli itkettyä sen loppumisen takia.
Sinulla oli ilmeisesti toinenkin pitkäaikainen poikaystävä ennen nykyistä?
V: Kyllä oli ja se oli aika traumaattinen tapaus. Mies rakasti minua ja oli hyvä panomies, mutta kun uskaltauduin kertomaan seksuaalisesta menneisyydestäni, hän oli aika järkyttynyt ja seksielämämme kuoli pois. Monet miehet esittävät suviaitsevaista mutta eivät kykene ulottamaan sitä omaan tyttöystäväänsä. Sen oman kullan pitäisi olla neitsyt tai ainakin hyvin "siistillä" tavalla kokenut. Ei saisi olla ryhmäkokemusta eikä lesbokokemusta. Totta kai miehet fantasioivat bi-naisista, kahden tytön rakastelusta jne, mutta oma tyttökaveri ei saisi olla sellainen fantasianainen. Sitä minä en suoraan sanoen ymmärrä ollenkaan.
Sinulla on tämä lesbopari jonka kanssa rakastelet. Miten tutustuit heihin?
V: He ovat vanha koulukaveri ja tämän tyttöystävä. Alun perin vuokrasimme sen kämpän yhdessä ja kyse oli pelkästä kämppäkaveruudesta siis minun osaltani. Mutta kun tytöt saivat selville että en ollut ihan sataprosenttisesti hetero, aloimme toisinaan harrastaa kolmikkoseksiä. Emme joka ilta, mutta jos halusin seksuaalista tyydytystä, sain sitä heiltä. He ihastuivat ulkonäkööni, koska olin ja olen heidän mielestään hyvin feminiininen melkein fetissitasolla: pitkät vaaleat hiukset, isot rinnat, pyöreä peppu...
Vähensikö se yhtään haluasi miehiin?
V: Ei todellakaan. Mutta se antoi paremman itsetunnon, kun tiesin että toisten ihmisten ihoa, sormia ja kieltä oli kotona aika vapaasti tarjolla - pelkän seksin takia ei tarvinnut metsästää miehiä - ja toisaalta se antoi arjelle tiettyä seksuaalista, aistillista särmää. Minusta näki kuulemma päälle että olin seksuaalisesti aktiivinen. Toistuva tyydytys lisäsi halua ja himoa.
Olet seksuaalisesti aika lailla vapautunut, mutta "runopoikasi" luuli sinua aluksi hyvinkin ujoksi. Miten siinä niin kävi?
V: Minähän olin ja olen herkkä ja ujo! Kukaan muu kuin seksipartnerini ei tiedä totuutta seksielämästäni. Minua kutsutaankin usein "nunnaksi". Runous taas on tärkeä selviytymiskeino kun rakkaudesta - seksistä miehen kanssa - on pulaa. Monet rohkeina seksihulluina itseään pitävät tytöt retostavat esimerkiksi lomaromansseillaan, joita minä pidän typeränä riskinottona. "Runopoikani" ylipuhui minua sänkyyn kanssaan ilmeisen vakuuttuneena siitä, että olisin oikeastikin joku kiltti nunna. Mutta hän on pohjimmiltaan aika herttainen ja halusi vilpittömästi tehdä minulle hyvää, niin että kiihotuin ajatuksesta. Lopulta menin häntä tapaamaan vähän hihitellen: etpä tiedäkään poika kulta mikä odottaa. Se oli ihana tapaaminen, ihana rakkausilta. Se inspiroi minut kirjoittamaan kokonaisen runovihkon verran säkeitä. Ja se rakkaus jatkuu yhä, eikä vähiten siksi että poikaystäväni antaa minun yhä harrastaa lesboseksiä tyttöjen kanssa.
Onko poikaystäväsi sukupuoliyhteydessä tyttökaveriesi kanssa?
V: Hän saisi jos pyytäisi, mutta hän palvoo minua eikä halua sählätä muiden naisten kanssa. Hän runkkaa mielellään ja katsoo vierestä kun lesboilen ja iskee sitten minuun ihanasti kiinni, työntää kivikovan kalunsa minuun.
Oletko onnellinen seksuaalielämssäsi?
V: Oi, oi, olen, olen! Olen niin onnellinen että seksuaalisuuteni hyväksytään ja että runopoikani rakastaa minua juuri tällaisena. Mitään ei tarvitse hävetä ja rakkaus ja nautinto ovat jatkuvasti tarjolla, kova siitin sisälläni ja spermavanat ihollani.