"Ronja" on puolessavälissä kolmattakymmentä, ja kuten näemme, hänellä on varsin monipuoliset ja estottomat kokemukset.
 
Milloin aloitit seksielämäsi?
 
Rpnja: Aloitin seksielämäni miesten kanssa kun olin 14-vuotias. Silloin siis menetin neitsyyteni. Aiemmin olin hieman harjoitellut suutelemista yms. eniten tyttöjen kanssa mutta välillä myös poikien. Koko ajan olin pitänyt vaatteet päällä, joten en laskisi noita juttuja mukaan varsinaiseen seksielämään, ne olivat sellaisia lapsellisempia pikku oppimiskokemuksia. 
 
Entä ensimmäinen yhdyntä?
 
Ronja: Ensimmäinen yhdyntä oli 18 v nuorukaisen kanssa, minulle oli tärkeää että kokisin ensikertani ihan oikean miehen kanssa, joka osaisikin jotain, emmekä molemmat olisi kokemattomia neitsyitä. Hyvä niin, oli oikeasti hauska ensikerta, eikä siitä jäänyt noloja muistoja. Olimme tavallaan puolituttuja valmiiksi, ja sitten kun sattumalta osuimme yhteen eräissä kotibileissä, päädyimme juttelemaan ja tanssimaan. Jossain kohdassa siirryimme luontevasti suutelemaan ja koskettelemaan, ja vaikka minua jännitti, ajattelin, että nyt voisi olla hyvä aika päästä neitsyydestä eroon, jos hänellä on sellaisia aikeita. Olihan niitä, livahdimme yhdessä erääseen makuuhuoneeseen ja loppu on historiaa.
 
Kun muistelen kaikkia ihmisten tarinoita tai melkein kauhutarinoita ensikokemuksistaan, niin olen tosi tyytyväinen siihen, miten minulla meni, en kadu mitään enkä muuttaisi mitään! 
 
Millaisia fantasioita sinulla oli ennen ensiyhdyntääsi ja onko fantasiamaailmasi kokemustasi myötä muuttunut?
 
Ronja: Fantasiani eivät taida olla kehittyneet tai muuttuneet kovin paljon, vaikka aikaa on kulunut. En tiedä, onko se hieno vai huono juttu, ehkä haluan ajatella, että minulla on aina ollut selkeä käsitys siitä, mistä pidän. Minulla oli tosi monenlaisia fantasioita ennen ensimmäistä yhdyntäkertaa, monia ihan hassuja ajatuksia, ja myös paljon aikuisempia, ja joitakin sellaisia, jotka sais monet aikuisetkin ehkä miettimään, että nyt on aika kinkyä. En ole koskaan ajatellut olevani mitenkään lesbo, romanttiset ajatukseni koskevat miehiä, mutta minulla on ja oli ennen mun ensikertaa paljon fantasioita muista tytöistä, ja myös oikeista naisista, joilla oli jo omia lapsia ja kaikkea. Jos yritän oikein analysoida, ehkä jotenkin tavoittelin heidän naisellisuuttaan ja seksikkyyttään niillä ajatuksilla. Mutta ne olivat hauskoja fantasioita, ja on jännittävää miettiä mitä olisi tapahtunut, jos joku sopiva tyttö olisi kiinnostunut minusta niin kovasti että ensikerta olisikin ollut toisen tytön kanssa. Muistan että joskus haaveilin siitäkin, mutta sitten kun pääsin ensimmäisen kerran kokeilemaan miehiä, sellaiset ajatukset jäivät vähän taustalle.
 
Entä ryhmäseksi?
 
Ronja: Ryhmäseksistä uskon todella monien haaveilevan jossain vaiheessa... ei kuitenkaan välttämättä niin nuorena. En ole aivan varma miksi minulla oli noita ajatuksia jo neitsyenä, mutta minulla on teoria. Mitä enemmän kuumia miehiä keskittymässä minuunn, sitä seksikkäämpi olen. Ei ehkä kovin järkevä tapa ajatella, mutta luulen että tuo on se mitä ajattelin kun olin vielä neitsyt ja mietin että pari tai kolme tai enemmänkin ihastuksiani kimpussani tarkoittaa, että olen superseksikäs ja kaikilla tavoin upea. Silloin en tiennyt miten hyvältä ryhmäseksi voi tuntua, mutta voin tunnustaa että vieläkin osa siitä on niin huomion keskipisteenä oleminen. Välillä fantasioissani oli muitakin tyttöjä mukana, ja haaveet olivat sellasia, joita halusin toteuttaa ja pääsin toteuttamaan myöhemmin.
 
Minulla oli tietysti myös paljon viattomampia fantasioita, ihan vain haaveilin sen hetken ykkösihastuksestani ja mahdollisuudesta harrastaa seksiä kahdestaan: annan neitsyyteni hänelle ja kaikki on oikein romanttista. Nämä kiltimmät fantasiat olivat harvinaisempia kuin tuhmemmat. Tuhmemmat menivät näistä ryhmäjutuista tai tyttöjen jutuista hyvin outoihin haaveisiin, niin kuin pakkomielteeseeni vanhan Aliens-leffan facehuggereista. Niitä elokuvia ei ehkä pitäisi näyttää alaikäisille.
 
Eniten mietin ihastuksiani, poikia, ehkä ryhmäkivaa heidän kanssaan epärealistisella tavoilla. Mietin myös naistenvälisiä... Mutta minulla oli myös sellanen haave, jossa minut kaapataan ja sidotaan... Nyt varmaan kuvaisin tuota raiskausfantasiaksi, mutta silloin siitä puuttui kokonaan se raiskaus, fantasioissani oli vain sellainen kiihottavan odottava tunnelma: tapahtuuko kohta jotain - se ei ollut mikään pornoidea. Tärkeä osa tätä oli se, että kaappaajani ei ollut kukaan tuttu ihastus tai mitään, vaan joku aivan tuntematon. Jostain syystä se oli silloin, ja on vieläkin, törkeän kiihottava ajatus. Nyt voi ehkä vähän aikuisempana miettiä, mistä mieleeni tulivat nämä ajatukset silloin, kun kokemus oli nolla ja odottelin vielä ensimmäistä kertaa.
 
Saiko ensimmäinen kertasi sinut villiintymään huimaan seksiin vai jäitkö miettimään asioita?
 
Ronja: Ensimmäinen kertani oli niin hyvä, että innostuin tosissaan: tätä pitää saada lisää! Siihen oli kyllä ulkopuolisiakin syitä, olin nähnyt miten onnellisia ihmiset voivat olla kun seksi ja parisuhde toimii. Meillä oli pari kuukautta - ei varsinaista vakavaa suhdetta, mutta paljon seksiä ja hauskaa, kunnes hän lähti armeijaan, ja tavallaan erosimme, vaikkemme olleet edes mitenkään virallisesti yhdessä. En vieläkään oikein  tiedä olinko oikeesti surullinen, koska tuntui että oli upeaa tehdä kaikki ne asiat yhdessä. En ehkä ollut tarpeeksi hänelle, olihan meillä ikäeroa ja monia muitakin meitä erottavia asioita. Mutta seksin loppuminen oli liikaa, ja parin viikon tuumimisen jälkeen kokeilin, olisiko muita miehiä, jotka voisivat kiinnostua minusta. Minulla oli ollut fantasioita, mutta nyt minulla oli myös kokemusta, ja äkkiä tuntui että miehet kiinnostuivat minusta, vaikka en oikeastaan tekisi mitään. Tuossa iässä ja tuolla kokemuksella se on todella imartelevaa, ja kun tiedät jo miten hyvältä seksi voi tuntua niin se on menoa. Kohta olin sitten todella aktiivinen, tavallaan ehkä varoin vakavaan suhteeseen ryhtymistä, ja jos miettii numeroita, olin välillä kolmen tai neljän eri pojan kanssa joka viikko. 
 
Isosiskollasi on ollut tärkeä rooli seksielämässäsi. Miten luonnehtisit suhdettasi häneen?
 
Ronja: Tosi paha sanoa, olemme todella läheisiä, ja tavallaan tykkään aina liimautua isosiskoon. 
 
Silloin teininä isosisko oli minulle läheisin ihminen koko maailmassa, ja on vieläkin. Meillä oli juuri sen verran ikäeroa, että hän tuntui paljon aikuisemmalta ja oli minulle melkein äitihahmo. Ihan kirjaimellisesti hän huolehti minusta todella paljon, kun olin vielä ihan pieni. Ikäeromme ei ollut kuitenkaan niin suuri, että olisimme ajautuneet aivan eroon toisistamme, kuten helposti käy, jos sisaruksilla on vaikka 10 v ikäeroa. Minusta tuntui jo silloin, että voin puhua hänelle aivan mistä vain, jopa sellaisesta, mistä äidille tai isälle en haluaisi puhua. Sama toimii vieläkin. Siinä missä joku toinen katsoo googlesta, minä kysyn siskolta. Kiitän häntä aina siitä, että hän antoi niin paljon aikaa ja rakkautta minulle, koska hänellä oli paljon muutakin kiirettä kuin pitää minua kädestä kaikissa touhuissa. Puhuimme tosiaan paljon seksiasioista ja parisuhteista ja aivan kaikista maailman asioista, jotka herättivät uteliaisuuteni ja joista hänellä oli enemmän kokemusta kuin minulla. Jos ajatellaan vaikka miten seksi toimii ja mikä seksi on hyvää, opin siskolta enemmän siitä kuin mistään muualta. En ole aivan teini enää, mutta joskus on hassua kun vieläkin jossain tilanteessa tuntuu kuin kuulisin siskon äänen mielessäni neuvomassa, älä tee näin tai teepä tämä seuraavaksi. Välillä ajattelen, että minulla olisi helposti voinut olla erilaisia ongelmia vaikka itsevarmuuden suhteen, jos hän ei olisi aina ollut niin kiltti mulle. Kuvittele sellaista tilannetta missä sinulla on kauniimpi ja aikuisempi isosisko joka vain jättää sinut huomiotta ja saa sinut tuntemaan itsesi mitättömäksi. Mutta todellisuudessa hän kannusti ja opetti ja tuki minua kaikessa ja todella suurin osin olen hänen takiaan se joka olen. Sanon mielelläni aina että perhe on todella tärkeä asia, se vaikuttaa ihmiseen ehkä enemmän kuin mikään muu, enemmän jopa kuin kulttuuri ympärillä tai onko rikas vai köyhä vai normaali. Isosisko on perheessäni se henkilö joka on vaikuttanut kaikkeen eniten.
 
Välillä oli tilanteita, joissa tavalla tai toisella päädyin kuuntelemaan siskon voihkeita ja vinkumisia seinän takaa kun hänellä oli kivaa miehensä kanssa. Ne olivat aina todella kiihottavia hetkiä, ja nautin vieläkin todella paljon siitä, että pääsen kuuntelemaan ja kurkkimaan häntä, kun hän pitää hauskaa miesten kanssa. Voisin helposti kuvitella, että ilman näitä kokemuksia oisin ehkä aivan 100 % hetero, koska olen aika varma. että noista hetkistä kiihottuminen vaikutti minuun todella paljon. Hän kyllä tietää, että joskus masturboidessani saatan ajatella häntä tekemässä kaikkea tuhmaa eri miesten kanssa. 
 
Miten päädyit ensimmäiseen ryhmäkokemukseesi isonsiskon ja mustan miehen kanssa?
 
Ronja: Se onkin iso kysymys, koska yhtään liiottelematta voin sanoa, että se muutti elämäni suunnan. Samalla polulla mennään vieläkin ja varmasti aina. Isosisko oli siihen aikaan jo varattu ja äiti ja vaikka mitä kaikkea, mutta minullakin oli jo kokemusta sen verran että tuntui kuin olisim aikuinen melkein siinä missä hänkin - että voin tehdä mitä vain haluan. Siskon miehen ja vanhempiemme työjuttujen takia vietimme paljon aikaa Yhdysvalloissa, ja eräänä tavallisena päivänä olimme vain ostoksilla, ei mitään kummallista, kävimme kahvilla ja nautimme päivästä. Sitten muuan mahtavan pitkä ja lihaksikas musta mies tuli juttelemaan meille, ja tämä on sellainen tyypillinen tarina , koska hän tuli oikeastaan juttelemaan isosiskolleni eikä minulle. Sisko oli jo varattu, mutta myös seikkailija kuten aina, ja hän tajusi heti että innostuin tästä miehestä tosissaan. Oletko ikinä ollut sellaisessa tilanteessa, jossa joku tavallaan flirttailee puolestasi? Tuo oli sellanen tilanne, ja se toimi todella hyvin, lähdimme pian tämän miehen mukaan, olen todella iloinen että lähdimme! Siskolla oli jo paljon kokemusta mustista, minulla ei ollenkaan, mutta sillä kertaa aloin oppia ja tajusin heti että sisko oli siis tässäkin asiassa ollut oikeassa koko ajan. Niille ihmisille, jotka kestävät kuulla vähän tuhmempiakin asioita, sanon että ensimmäisellä kertaa kun olin mustan miehen kanssa sisko piti minua kädestä ihan siinä vieressä, aivan yhtä alasti kuin minäkin. Voin kyllä myös tunnustaa että vaikka olin todella kuumana siihen mieheen ja ensimmäisen mustan miehen jännittävyys kiihotti törkeän paljon, iso osa siitä miksi tuo oli niin unohtumaton kokemus oli se, että isosisko oli siinä harrastaessamme seksiä kolmestaan, minulla oli välillä kumma tunne kuin olisin ollut itse isosisko enkä minä, mielettömästi itsevarmempi ja naisellisempi ja eroottisempi olo, kuin olisin unohtanu että olin silti teini vaikka kokemusta jotain olikin, ja koin että olin aikuinen nainen joka osaa kaikki nää jutut. Tämä on suosikkimuistojani.
 
Minkä ikäisenä sinulla oli ensimmäiset prostituution luonteiset kokemukset?
 
Ronja: Aloitin satunnaisten seksitöiden tekemisen 18-vuotiaana, tietysti monella tavalla hyvä ikä siihen. En ole lopettanut, en edes usko aivan lähivuosina lopettavani. Taisin sanoakin aiemmin että se on todella ristiriitainen tai monimutkainen ala, siellä on ihmisiä niin kuin me jotka vain pitävät hauskaa ja saavat itse päättää mitä tekevät, mutta myös ihmisiä jotka eivät todellakaan halua olla siellä mutta joilla ei ole vaihtoehtoja. Mutta jos siellä ei ole pakko olla, niin siellä voi saada tosi mielenkiintoisia kokemuksia ja tavata ihmisiä joita et luultavasti muuten tapaisi. Tai, jos tapaisit, he eivät näyttäisi välttämättä sinulle samoja puolia itsestään. Olen aina ajatellut itseäni realistina joka tietää asioista vähän enemmän kuin muut, mutta sellaiset ajatukset saavat kyllä kyytiä kun alkaa tehdä noita juttuja ja tavata ihmisiä joita et ikinä uskoisi tapaavansa sellaisessa tilanteessa. Sillä tavalla opettavaista. Olen tehnyt aika tavanomaisia seksitöitä, tanssinut, deittaillut ja tietysti harjoittanut seksiä eri tavoin, sanon aina että olen välttänyt kaikkein hurjimpia juttuja, mutta niin kannattaa tehdä jos ei halua joutua vähän vaarallisempiin tilanteisiin. En kuitenkaan välttele ihmisten hauskoja fetissejä, olen itsekin hieman outo persoona ja on hauskaa tutkia muiden kummallisuuksia. Fetissitapaukset ovat suosikkejani, koska he ovat todella intohimoisia omassa jutussaan, mutta myös hyvin helppoja käsitellä, heillä on se oma ajatus mielessään, eivätkä he halua rikkoa sitä jotenkin loukkaamalla tai säikyttämällä minua. Nautin kyllä perinteisemmistäkin tapauksista, heistä jotka ovat virallisesti onnellisesti naimisissa mutta vaimo ei muista että avioliitossa on kaksi ihmistä tai muistaa mutta ei halua kokeilla mitään erilaista ikinä, ja aivan menestyvä mies päättää että täytyy etsiä jotain muuta. En yhtään ihmettele että jossain Venäjällä pidetään kursseja ihmisille siitä, miten puolison voi pitää tyytyväisenä, koska näköjään ihmeellisen moni ei vain osaa, tai ehkä ei vain halua. Sen tahdon sanoa, että kun seksityöstä puhutaan julkisesti, yleensä puhutaan riskeistä ja vaaroista, joita sen tekemiseen liittyy, mutta kovin harvoin puhutaan siitä keitä asiakkaat ovat ja miksi. Jos tuohon asiaan keskityttäisiin, niin voisi paljastua asioita jotka ehkä saisivat useimmat ihmiset ajattelemaan. Oman kokemuksen mukaan se, miten julkisuudessa käsitellään seksityöntekijöitä ja asiakkaita ei oo kovin realistista. 
 
Kerrotko jotain siitä afrikkalaisesta maasta, johon siskon kanssa menitte?
 
Ronja: Alun pikku kummallisuuksien jälkeen tietysti tapahtui todella, todella paljon seksiä  Rikoin ikäeroennätykseni kirkkaasti, mutta se tapahtui luontevasti siinä ympäristössä, koska vanhatkin miehet siellä voisivat kirjaimellisesti lähteä tökkimään leijonaa keihäällä tai ottaa kiväärin ja lähteä sotaan. Ihan erilainen maailma, Jos käyt siellä kerran, on vaikeaa olla palaamatta, tietty vielä vaikeampaa jos on jotain sukulaisuuksia jotka vähän kannustaa sinne suuntaan. Jos jotenkin pääsee tai päätyy tollaseen paikkaan joka tavallaan oikeasti elää vielä menneisyydessä tai ehkä vaan eri ajassa, niin siellä voi kokea ihan unohtumattomia juttuja, koska kaikki on niin erilaista, ja ne asiat mihin on tottunut ei vaan olekaan siellä. Minulle erityisen mielenkiintoista oli että jotkut ihmiset, siskon mies esim, osaavat elää ikään kuin kahdessa maailmassa niin että he ovat molemmissa luontevia ja tietävät miten juuri se maailma toimii. Minä taas olen tavallista tyhmempi turisti siellä, ja ilman apua, tai tätä ulkonäköä, voisi olla hyvin hankalaa. Taas sellainen aihe josta voisi kirjottaa tosi pitkästi, mutta helppo nostaa jotain isoja jänniä kulttuurieroja esiin. Niinkuin että jos olet mies ja sinulla on uusi nainen, ei ole lainkaan outoa esitellä sitä naista isoisälle ja jos molemmille sopii niin he voi harrastaa seksiä... ja jos sen naisen pikkusisko on mukana niin miksei hänkin. En tiedä kuinka kauan tuo maailma kestää, ehkä se muuttuu ja tilalle tulevat samat Amerikoista kopioidut jutut kuin muuallakin, mutta vielä tänään isoja eroja on olemassa, ihmiset elävät vähän kuin kissat, että yksi tyttökisu on tuhmalla tuulella ja pikku armeija poikia tulee auttamaan siinä. Eikä kukaan vingu, että tyttökisu on kauhea lutka, koska ei mennyt naimisiin neitsyenä.
 
Jos saisit tehdäksesi pornoelokuvan, millaisen tekisit?
 
Ronja: Pornoelokuvan tekeminen niin että ihan itse suunnittelisin kaiken voisi olla hyvin mielenkiintoista, ihan eri tilanne kuin jos olisin vain mukana näyttelemässä. Jos tekisin sellaisen elokuvan, niin se olisi sitten tietysti rotujenvälistä pornoa, se on kuitenkin suuri suosikkijuttuni, iso musta kalu voittaa! Haluisin naispääosaan jonkun tosi kuuman blondin ja sitten pitkiä kuumia mustia miehiä muihin rooleihin, paitsi jos keksin jonnekin sellaisen kohtauksen jossa olisi joku toinenkin tyttö mukana. Aloituskohtaukseen laittaisin lämppäriksi pienen sooloseksikohtauksen, pääosablondi lämmittelee vähän ennen kuin lähtee strippaamaan, eli tuosta suoraan tankotanssikohtaukseen, jos minä teen leffan niin siinä pitää olla tanssimista. Sen jälkeen tulisi kohtaus, jossa kaksi tai oikeestaan kolme miestä pitää porukalla hauskaa blondin kanssa, kolme ja yksi on erittäin hyvä yhdistelmä, ei hankalan paljon ruuhkaa mutta paljon tapahtuu koko ajan! Blonditähden suu ja pillu ja peppu kaikki kiireisinä töissä! Sellainen kohtaus myös pitää olla jossa on vain kaksi, se on niin erilaista kuin ryhmäjutut ja jos haluaa niin helpompaa viritellä vähän romanttisempi tunnelma. Sen varmaan tahtoisin tehdä, olisi hyvää vaihtelua tuohon aika rajuun alkuun. Tuo vois tapahtua rannalla, luontoseksi aina inspiroi! 
 
Eräs kohtaus, jonka ehdottomasti tahtoisin leffaan, on sellainen, jossa mies pitää blondin päätä veden pinnan alla samalla kun ottaa hänet takaapäin rajusti, tuossa on jotain niin kuumaa ettei pysty edes selittämään, ja se näyttää ihan törkeän mahtavalta myös! Uima-allas siis varmaan tarvittaisiin tai jotain muuta sopivaa. Nyt alkaa olla jo aika hyvin tapahtumia, mutta yksi vielä koska se on myös omia suosikkejani, ja jos olen tekemässä omaa leffaa tungen kyllä sinne niin paljon suosikkijuttujani kuin vain pystyn. Eli pitäisi olla myös raiskaustyylinen kohtaus. Blonditähti voisi mennä kävellen jossain sopivan tiukassa bilemekossa, korkkareissa, kamera tietenkin vakoilemassa pepun keinumista. Ja sitten yllättäen miehet ilmestyvät ja vain nappaavat blondin kantoon, vaikka pakettiautoon sisään ja sitten toiminnat siellä, suhteellisen ahtaassa tilassa, siitäkin tulee lisäjännää tunnelmaa. Tuumin että kaksi miestä riittäisi tuohon kohtaukseen, en vain osaa juuri nyt päättää haluaisinko tuohon mukaan myös jotain sidontakivaa vai en. Haluan kyllä onnellisen lopun myös tällaisiin, joten lopussa kun kundit valmiita, blondi squirttaillut kunnolla ja kivasti sotkuissa spermasta, hän ei edes jaksa muistaa ettei kyselty lupia, ja kun kundit dumppaavat hänet autosta niin hän on ihan "Call me?" ja jättää numeron miehille ennen kuin he sankareina poistuvat.
 
Isketkö kadulta koskaan tyttöjä mukaan seksiin? Millaisia?
 
Ronja: Kyllä joskus harrastan tuotakin, mutta aika harvoin. Mutta jos sattuu huomaamaan jonkun niin karismaattisen, että alkaa tulla tuhmia ajatuksia hänestä, ja jos hän näyttää siltä että voisi olla kiinnostunut, niin sitten on välillä ihan pakko lähteä iskemään, ja melkein aina se toimii. Vaikka tavallaan vähän huijaan tuossa että tykkään odotella ensin pikku vinkkejä toiselta, miten reagoi katseisiin ja sellaisia pikkujuttuja jotka kertovat paljon. Millaisiako he ovat? Minulla ei ole mitään yhtä tiettyä vakiotyyppiä, mutta se kauneus ja karisma pitää olla, yleensä he ovat suunnilleen omassa ikäluokassani, ja sosiaalisia ihmisiä, ujot eivät ole niin minun juttuni, vaikka olisivat kuinka upeita muuten. Se ehkä vielä, että latinot nousevat vähän esiin tuossa porukassa, jostain syystä minulla ja latinotytöillä lentelee usein kipinöitä, pari ihan parhaista ystävistäni on latinoita ja tapasimme juuri tuolla tavalla, että piti vain mennä flirttailemaan, koska he olivat niin kuumia.
 
Mikä on isoin siskon kanssa kokemasi seksiryhmä?
 
Ronja:  Isoin ryhmä jossa olen ollut siskon kanssa? Jos olen aivan rehellinen, en ole varma, koska ryhmäjutuissa on joskus sellaisia tilanteita, joissa numeroista ei voi olla varma, ihmisiä voi tulla ja mennä eikä siellä porukan keskellä aina huomaa aivan kaikkea, eikä varsinkaan jos on vaikka vähän nautittu alkoholia tai jotain muuta. Mutta jos vastaan parhaalla arvauksellani, koska olen aika varma siitä, kun sisko arvailee samaa, oli yksi kerta Yhdysvalloissa, kun törmäilimme yhden underground rap -artistin ja hänen porukkansa kanssa yökerholla ja päädyimme lähtemään heidän mukaansa, siitä sitten tulikin pitkähkö ilta. Heillä oli autokorjaamo jota he käyttivät treeni- ja hengailupaikkana ja vaikka mihin, ja menimme sitten sinne. Oli juuri sellanen ympäristö että helppo kuvitella siellä tapahtuvan kaikenlaisia juttuja. Tapahtuikin kyllä, meillä oli yli 20 ryhmässä, numeroissa mukana sisko, minä ja korealainen ystävämme, muita tyttöjä meidän kolmen lisäksi ei sitten ollutkaan, eli oli hyvin tekemistä kaikille! Tuollaisia juttuja aivan kaikki ihmiset eivät selkeästikään harrasta, mutta meille se toimii.
 
Millaisia neuvoja antaisit seksielämäänsä aloittavalle nuorelle? Entä nuorelle ryhmäseksistä kiinnostuneelle?

Ronja: Vasta aivan seksielämän alussa oleville haluaisin sanoa että älkää painostako itseänne, älkää antako muidenkaan painostaa itseänne, koska kaikki ihmiset ovat erilaisia. Älkää ajatelko että jos joku muu on jo tehnyt tuota ja tätä tai haluaa sinun tekevän niin nyt, sinun myös täytyy, vaikka se ei tuntuisikaan välttämättä oikealta juuri nyt. Vaikka neitsyyden menettämisen suhteen. Joku voi kokea että on ihan valmis vaikka 15-vuotiaana, mutta toinen vähän epäilee vaikka on jo 18, ei siinä ole mitään väärää, ihan luonnollista, ihmiset kehittyvät ihan jo biologisesti eri vauhdilla yksilöinä. Toisaalta, jos tuntuu rohkealta ja hyvältä niin missään ei ole sanottu että pitää odotella 30-vuotiaaksi asti ennen kuin voi kokeilla jotain tuhmempaa ja erilaista, esim. vaikka ryhmäseksiä. Kuunnelkaa tunteitanne. Seksielämässä ja kaikenlaisissa parisuhteissa varmaan tärkeintä on että tuntee itsensä ja tietää mistä nauttii ja mikä tekee onnelliseksi, mutta sen lisäksi myös muistaa että niillä kumppaneilla on myös omat asiat joista he nauttivat ja tulevat onnellisiksi. Jos löydät sellaisen ihmisen, jonka kanssa asiat sopivat yhteen, siitä voi tulla onnellinen suhde. Mutta jos teillä on tosi suuria eroja noissa asioissa, sellaiset suhteet tuskin kestävät. Olen nähnyt niin monta suhdetta ja avioliittoa jotka päättyy sen takia että ihmisillä oli ihan täysin eri käsitys kuinka paljon seksiä haluavat. Jos toinen tahtoo joka päivä ja toinen kerran kuussa, se ei voi toimia. Ennen kuin lähtee edes yrittämään mitään vakavaa, on tärkeää olla avoin ja selvitellä keskenään, mitä haluatte ja odotatte suhteelta, säästää kaikkien aikaa ja myöhempää mielipahaa.
 
Ryhmäseksistä erityisesti se neuvo, että jos et ole ennen harrastanut sitä ja nyt olet kokeilemassa ensi kertaa, on todella hyvä idea että mukana on joku jolla on jo kokemusta ryhmistä, koska muuten siitä voi tulla aika säätämistä vaikka olisitte muissa suhteissa ihan kokeneita. Seksiin ihan yleisesti kuuluu että välillä voi tapahtua hassuja asioita ja vahinkoja, ja mitä tuhmempia ja monimutkaisempia juttuja yrittää, sitä enemmän tapahtuu kaikkea mitä ei ihan suunniteltu, se on vain luonnollista. Mutta kaikki toimii sujuvammin ja vähemmillä vahingoilla kun mukana on joku joka tietää mitä on tekemässä. Tekemällä oppii, mutta vielä paremmin jos on joku opettamassa.