Pinja on kolmekymppinen kaunotar.
 
Millaisia seksihaaveita ja fantasioita sinulla oli ennen ensimmäistä yhdyntää?
 
Pinja: Seksifantasiani silloin kun olin vielä neitsyt olivat aika monipuolisia ja välillä myös hämmentäviä. Minulla oli esim. toistuva fantasia seksistä isäni kanssa, jossa siis minä viettelin hänet, tätä fantasiaa oli silloin vaikea ymmärtää, vaikka sitten aikuisena opin että se on hyvin yleinen ja psykologisesti enemmän normaalia kuin epätavallista, Elektra-kompleksi jne. Muutenkin kaikki miehet fantasioissani olivat aina selvästi täysin aikuisia, en haaveillut mitään ikäisistäni pojista. Se varmaan johtui eniten vain siitä että siinä iässä olin selvästi kasvussa edellä useimpia, ja koin olevani muita aikuisempi, ja muut ihmiset tuntuivat olevan samaa mieltä yleensä. Olisi ollut outoa haaveilla pojista jotka olivat minua lyhyempiä ja yllättävän monet jopa fyysisesti heikompia, koska olin pitkä ja otin urheilun todella vakavasti.
 
Olin jo silloin iso fantasiakirjallisuuden ystävä, tai satujen ihan yleisesti, ja saduissahan prinsessat ovat aina nuoria ja hentoja ja usein näyttävät ulkoisesti nuoremmalta kuin minä näytin silloin, mutta samojen satujen miehet ovat aikuisempia. Pidän edelleen ikäeroista ja uskon että se alkoi jo ennen ensikertaani, koska kokemukset ja fantasiat olivat tällaisia. Minulla oli myös fantasioita joissa ei ollut mukana ihmisiä ollenkaan, esim. haltiat ja lohikäärmeet olivat välillä hyvin innostavia, vaikka seksi lohikäärmeen kanssa ei ole mikään hirmuisen realistinen ajatus tietenkään.
 
Joskus minulla oli seksuaalisia ajatuksia myös toisista naisista, nimenomaan aikuisista naisista, ei oman ikäisistäni, sama juttu siis kuin miesten kanssa. Se oli joskus vähän hämmentävää, koska olin ihan varma että pidän miehistä, mutta seksuaalisuus on sellaista. Fantasiaseksini naisten kanssa oli hauskasti hellempää ja melkein romanttisempaa kuin ne haaveet, joita minulla oli miehistä. Luulen, että jo silloin ajattelin itseäni tasavertaisena aikuisten naisten kanssa, vaikka seksiluonteeni on alistuvampi miehiä kohtaan, ja sen takia fantasiani naisista ja miehistä olivat niin erilaisia.
 
Mutta kiihottavimmat fantasioistani silloin olivat ryhmäseksiajatukset. Ne alkoivat minulla ehkä yllättävän varhain, siis ennen kuin olin nähnyt mitään sellaista vaikka pornossa. Mutta nautin niistä todella kovasti ja jo silloin ryhmäseksi oli mun listalla asioista joita todella haluan joskus kokeilla, kun nyt siis ensin pääsee neitsyydestä eroon sopivan miehen kanssa, jos pääsee, niinkuin ajattelin silloin, kun tuntui vaikealta löytää jotain riittävän täydellistä.
 
Miten suhtauduit nuorena tyttönä pornoon?
 
Pinja: Porno oli minulle aina todella kiehtovaa, ja on vieläkin, olen kai vain sellainen luonne että nautin katsella kun muilla on hauskaa, ja jos se on seksuaalista niin sen parempi! Kun muut nauttivat, yleensä minäkin nautin, se tuntuu tarttuvalta. Tietysti niin nuorena halusin ihmetellä pornoa ihan salaa, en muista että olisin esim. kaverien kanssa jutellut yhtään mitään siitä aiheesta silloin, emmekä todellakaan katselleet yhdessä pornoa tai mitään sen tyylistä. Mutta paljon nautinnollista hauskaa oli pornon kanssa silti, hyviä leikkihetkiä, kun oli jo paljon seksuaalisia ajatuksia ja tunteita, mutta ei vielä mitään oikeaa kokemusta.
 
Olen varma, että pornon katselu vaikutti minuun ainakin jonkin verran, opin hiukan siitä, mikä tuntuu hyvältä tai voi tuntua, ja mistä asioista itse kiihotun enemmän. Ja porno varmasti myös kannusti suhtautumaan seksiin uteliaammin ja positiivisemmin, ja antoi vähän enemmän rohkeutta ja halua kokeilla asioita. Tietysti tajusin että porno on omalla tavallaan yhtä fiktiota kuin kaikki muukin fiktio, mutta ihmisethän ovat aina oppineet ja inspiroituneet myös kuvitteellisista tarinoista. Joku saattaisi sanoa, että uskonnot ovat tästä hieno esimerkki.
 
Toisaalta otin myös hieman paineita pornosta, koska vaikka olin ikäisekseni itsevarma silloin, näyttelijät pornossa tietysti ovat ihan oikeita aikuisia eikä yleensä rumemmasta päästä ihmiskuntaamme, ja tietysti näytti siltä, että he osaavat kaiken niin hyvin ja ujostelematta ja tietävät aina mitä tehdä. Vertailin itseäni niihin naisiin ja tuntui siltä, että en ole yhtä seksikäs kuin he, mutta haluaisin olla. Minulle kehittyi hieman perfektionismia, ja vaikka olisi ollut jo kovat halut tehdä jotain, siis menettää se neitsyys jotenkin, monta kertaa vain odotin pidempään, koska halusin, että se menee oikeasti oikein enkä yhtään katuisi myöhemmin tai muistelisi että se meni väärän miehen kanssa tai että itse mokasin jotain, että en olisi riittävän seksikäs.
 
Minkä ikäisenä olit ensimmäisen kerran yhdynnässä ja millaisen miehen kanssa?
 
Pinja: Ensi kerran olin yhdynnässä juuri ja juuri 13-vuotiaana, mutta jos se kuulostaa liian nuorelta, olin kuitenkin 170 cm pitkä ja muodokas, ja myös näkyvästi lihaksikas, kukaan ei koskaan arvannut ikääni oikein tai jos arvasi niin hyvin piti sen salassa. Se mies, jolle lopulta menetin neitsyyteni ei hänkään arvannut, ja välillä naureskellaan sen takia vielä tänäänkin. Hän oli todellakin aikuinen mies, silloin hieman alle 30-vuotias, yli 190 cm pitkä ja upean lihaksikas, minun silmissäni hän oli todella, todella komea. Hän oli myös musta mies, mikä ei silloin ollut minulle ollenkaan tärkeää, vaikka myöhemmin siitä tuli hyvin iso juttu. Sillä hetkellä kun kun tapasimme, olin heti varma, että tässä on nyt lopulta se mies, jonka kanssa tahdon kokea ensikertani, vaikka tajusin heti myös, että se ei ehkä riipu minusta, koska hänenlaisellaan miehellä voi olla vähän muitakin kiireitä elämässään kuin seksin opettaminen minulle: jos olisin aikuinen nainen, olisin kai jonottamassa vuoronumeroa hänen sänkyynsä... Hänellä oli suosikkifantasiatarinoitteni prinssin käytöstavat ja puhetyyli, mutta myös se ihanan lihaksikas vartalo joita fantasioiden voimakkailla urheilijamiehillä ja ihan oikeilla sotureillakin oli. Kaiken tuon takia olin jotenkin yhtä aikaa sekä itsevarma että hiukan ujo, mutta selkeästi se toimi!
 
Nautitko paljon ensiyhdynnästäsi?
 
Pinja: Nautin ensikerrastani todella, todella paljon, en osaa edes selittää miten paljon, vaikka olen yrittänyt monta kertaa. Siitä on nyt kulunut enemmän aikaa kuin oikeastaan haluaisin hyväksyä, mutta silti vieläkin se on helposti kolmen parhaat ikinä kokemani seksin listalla. Kyllä, olin ikäistäni paljon aikuisemman näköinen ja ehkä myös itsevarmempi, mutta seksikokemus puuttui. Sitten kun se ensikokemus yhtäkkiä alkoi, juuri sellaisen miehen kanssa joka olisi voinut kävellä ulos omista fantasioistani juttelemaan minulle, miehen, jolla oli kokemusta ja joka todella tiesi mitä teki... Minulla oli isot odotukset seksille, olin jo pidempään todella nauttinut masturboinnista ja katselemassani pornossa kaikilla näytti olevan niin nautinnollista aina. Mutta todellisuus oli silti vielä paljon mahtavampaa kuin olin osannut kuvitella! Tuntui että hän tietää mitä haluaisin ennen kuin edes itse tiesin, hän oli kärsivällinen ja romanttinen ja osasi johtaa minua joka hetki oikeaan suuntaan, mutta minusta ei hetkeäkään tuntunut etten osaa riittävästi. Ihan päinvastoin, minusta tuntui naisellisemmalta kuin varmaan koskaan aiemmin, ja se että hän nautti minusta yhtä paljon kuin minä hänestä, se on paras tunne siihen hetkeen kun virallisesti lakkaat olemasta kokematon tyttö. Todella sellainen ensikerta jota minun ei tarvinnut koskaan katua, opin todella paljon. Muistelen sitä vieläkin todella usein ja joskus näen unia siitä, eli sana unohtumaton ei ole yhtään liioittelua!
 
Olitko nuorena tyttönä haluttu ja halukas, oliko sinulla paljon seksiä monien miesten kanssa?
 
Pinja: Minulla oli jo ennen neitsyyden menettämistä paljon kuumia fantasioita ja masturboinkin paljon, mutta sen ekan kerran jälkeen kun tajusin millaista seksi oikeasti voi olla... Innostuin niin paljon että seksiä ei voinut saada liikaa. Seksihaluni eivät olleet ihan pienet ennenkään, mutta sitten ne nousivat ihan pilviin ja pysyivät siellä. Jo ennen sitä miehet kyllä lähestyivät minua usein, ja kaikki olivat minua vähintään pari vuotta vanhempia poikia tai sitten ihan oikeita aikuisia miehiä, jotka ajattelivat kai että olen 18 tai ehkä jopa 20, välillä tuli vastaan joku joka ihan järkyttyi kun jostain syystä kerroin ikäni, koska olin esim. nuorempi kuin hänen oma tyttärensä vaikka en todellakaan näyttänyt siltä. Se kaikki huomio oli todella mukavaa ja kasvatti itsevarmuuttani paljon, ja nyt kun olen ihan oikeasti aikuinen enkä vain omasta mielestäni, niin olen iloisesti yllättynyt noiden poikien ja miesten asenteesta, että he lähestyivät minua niin kunnioittavalla tyylillä eikä tuntunut että kukaan olisi yrittänyt jotenkin hyväksikäyttää nuorta tyttöä. Pikemminkin päinvastoin, ne jotka jostain syystä sai tietää minkä ikäinen olen, otti ihan toisen asenteen ja lähinnä pahoittelivat koko väärinkäsitystä, rohkeimmat ja ovelimmat pikku huumorilla että ehkä palataan asiaan vuosien päästä. Mutta se perfektionismi että halusin juuri oikeanlaisen ensikokemuksen pidätteli mua monessa tilanteessa jossa olisi voinut olla mahdollisuus hienoon kokemukseen. Mutta hyvä niin, koska kävi lopulta todella hyvin, vaikka se oli ehkä enemmän tuuria kuin mitään muuta.
 
Ekan kerran jälkeen tuntui ihan kuin pato olisi murtunut, ja seksiä oli sitten todella paljon. Ihan aluksi kyllä vain sen miehen kanssa jonka kanssa eka kertani oli, koska rakastuin häneen oikeastaan heti samana päivänä, suunnilleen kai pari sekuntia ekan orgasmin jälkeen. Meillä saattoi olla viisi tai enemmänkin kertaa päivässä, mutta mulle olisi aina vaan maistunut lisää eikä mikään muu asia kiinnostanut niin paljon kuin seksi. Hankala tilanne toiselle jos kimpussa on koko ajan joku hormonipilvessä leijaileva blonditeini jolla on ihan loputtomat seksihalut. Mutta hän keksi ratkaisun siihen, ja pian aloin harrastaa seksiä muidenkin miesten kanssa jotka olivat kiinnostavia minulle ja sopivat hänelle. Seksikumppaneita löytyi nopeasti niin paljon että minullekin oli tarpeeksi.
 
Milloin sinulla oli ensimmäinen lesbokokemus?
 
Pinja: Eka lesbokokemus oli vielä samana vuonna kuin täydellinen ekakertani, vain pari kuukautta sen jälkeen kun menetin neitsyyteni miehelle. Lesbofantasiani lisääntyivät selvästi neitsyyden menetyksen jälkeen. Ajattelen nyt että kun olin jo päässyt toteuttamaan fantasioita seksistä seksikkään aikuisen miehen kanssa, tahdoin kokeilla seuraavaksi olisiko seksi naisen kanssa myös niin upeaa kuin haaveissani ja kuin miehen kanssa oli oikeasti. Se oli upeaa, mutta ei yhtä upeaa kuin kokemukseni miesten kanssa. Toisaalta se on myös niin erilaista, että tuntuu tärkeältä kokea molempia, vaikka jos olisi jotenkin ihan pakko valita vain toinen, valitsisin miehet epäröimättä. Mutta jos voin harrastaa molempia, todellakin harrastan, enkä pyydä anteeksi!
 
Entä ensimmäinen ryhmäkokemus?
 
Pinja: Ensimmäinen ryhmäseksikokemukseni oli myös samana vuonna kuin menetin neitsyyteni. Olin aika hurjassa vauhdissa ja koko ajan itsevarmempi, olin valmis kokeilemaan melkein mitä vain, mutta onneksi oli niin paljon kokeiltavaa etten heti hypännyt kaikkein hulluimpiin juttuihin, niihin ehtii kyllä myöhemmin ja ehkä siinä vaiheessa on vähän fiksumpi ja rauhallisempi ja välttää vaarallisimmat sekoilut, sillä maailmassa on kyllä tilaisuuksia joutua monenlaisiin hankaluuksiin. Tuosta kokemuksesta opin että ryhmäseksi on ehdottomasti mun juttu, kiihottavampaa kuin mikään muu. Monenlaiset ryhmät ovat hienoja, mutta suosikkini on ryhmä jossa olen itse ainoa nainen ja kaiken keskipisteenä, siinä on jotain suorastaan eläimellisen, luonnollisen villiä niin kuin se olisi juuri se oikea paikka ja rooli minulle. Se on jotenkin kiehtovan ristiriitainen kokemus, koska toisaalta monen ison vahvan miehen keskeltä on paha karata minnekään tai vastustella, jos he haluavat minulta jotain, mutta toisaalta tuntuu että minulla on mielettömän paljon valtaa siinä tilanteessa koska kaikki ovat kiinnostuneita vain ja ainoastaan minusta. Jos haluaa sanoa jotain hienompaa, tuntuu kuin olisin kuningatar ja huora yhtä aikaa, eikä kukaan ole ihan varma kumpi olen tällä tai seuraavalla sekunnilla. Mutta, silti nautin myös sellaisista ryhmistä jossa on muitakin naisia mukana, erityisesti jos olemme jo valmiiksi läheisiä. Siinä on outo ero miehiin verrattuna, tuntuu että miesten kanssa päästään nopeasti mukavuusalueelle, mutta naisiin pitää tutustua syvemmin.
 
Kuinka suurissa ryhmissä olet suurimmillaan ollut?
 
Pinja: Aloittelin ryhmäseksikokemukseni tietysti pienissä ryhmissä, mutta siirryin kokemuksien mukana isompiin ja isompiin ryhmiin koska tuntui että se oli vielä kiihottavampaa, mitä isompi porukka sitä innostuneempi olin. Joskus porukkaa on ollut niin paljon, että alkaa olla ehkä hyvä kysymys miten sen ryhmän koko edes pitäisi laskea. Esim. ovatko isot seksibileet yksi iso ryhmä vaikka kaikki eivät harrasta seksiä kaikkien kanssa, vai useampi pienempi ryhmä sen mukaan, ketkä harrastavat seksiä yhdessä? Ehkä vähän teoreettista eivätkä nämä numerot ole minulle erityisen tärkeitä, vaikka joskus on hauska tietää että hups, tulipa just tehtyä uusi ennätys. Isoimmat sellaiset ryhmät joissa olen itse harrastanut seksiä kaikkien kanssa tai tehnyt ainakin jotain seksuaalista kaikkien kanssa, vaikka hetken suudellut toisen naisen kanssa kaiken muun keskellä, ovat olleet yli 50 henkeä.
 
Leikitkö mielelläsi miehen siittimellä, lotraatko spermalla?
 
Pinja: Ehdottomasti tykkään leikkiä miehen elimellä, se voittaa kaikki elottomat seksilelut, joista puuttuu se, että voit nähdä miten mies nauttii siitä ja sinusta. Tykkään koskettamisesta ihan yleisesti, ja mielelläni leikin myös naiskehoilla kun tulee tilaisuus. Tykkään kyllä leluistakin, mutta elävät ihmiset jotka kiihottuvat minusta ovat tosi, tosi eri asia. Kaikki eivät tykkää spermasotkuista, mutta itse olen alusta asti tykännyt kovasti, on todella kiihottavaa leikkiä sillä tai tuntea se maku suussa, tai olla vain kasvot ja rinnat ihan spermoissa, tai tietysti pillu valumassa sitä, siinä on aina mukana se ihana lisäkuumuus raskausajatuksista jotka tulevat ihan itsestään vaikka olosuhteet olisi miten väärät sille, esim. tilanne missä olen jo raskaana, mutta silti ajatukset toimivat omalla tavallaan. Jos olen ryhmässä ja mukana on toinenkin nainen, on aika varmaa että jossain kohdassa yritän päästä ottamaan spermat suuhun ihan vaan että pääsen seuraavaksi suutelemaan ne sen toisen naisen suuhun.. tai jonnekin muualle hauskaan paikkaan, tai jos hän suhtautuu minuun sopivan alistuvasti niin vaikka sylkäisemään ne hänen kasvoilleen.
 
Milloin sinulla oli ensimmäinen prostituutiokokemus?
 
Pinja: Monet aloittavat seksityöt hyvinkin nuorina, jotkut liian nuorina, mutta minulla meni pidempään kuin ehkä odottaisi kaiken muun mun jo tekemän ja kokeman jälkeen. Olin melkein 19 kun ensi kerran varsinaisesti myin itseäni ihan täysin suunnitelmallisesti, ensimmäinen kerta kun etukäteen selvästi sovittiin että tästä tulee maksullista tai muuten yhtään mitään ei tapahdu. Tietysti paljon ennenkin miehet joskus seksin jälkeen yllättäen jättivät minulle rahaa tai jonkun lahjan vaikka missään kohtaa ei oltu sovittu mitään sellaista. Aina en suostunut edes ottamaan noita vastaan: se tuntui vähän väärältä koska minulla oli ollut niin kivaa, mutta toisaalta eihän rahaa oikeastaan voi olla liikaa, eivätkä he sillä mitään pahaa tarkoittaneet, ihan päinvastoin. Kieltäytyminen olisi voinut olla loukkaus, eikä ihmisiä ehkä kannata loukata ellei ole ihan pakko.  
Millainen se oli? Nautitko siitä?
 
Pinja: Se oli tosi hyvä kokemus, ja nautin siitä kyllä aidosti. Ihan yleisesti kokemukseni seksitöistä ovat hyvin positiivisia, vaikka ymmärrän ettei kaikilla ole, eikä varmasti koskaan tulekaan olemaan. Mutta tämä oli minulle todella hyvä tapa aloittaa seksityöt. Ensimmäinen asiakkaani oli melko komea yli 40-vuotias amerikkalainen mies jolla oli aikaisempaa kokemusta näistä asioista, eli hän ymmärsi säännöt ja rajat, mutta hän oli myös niin mukava ja viisas ihminen että kohteli minua melkein niinkuin olisin tyttöystävä, enkä vain työntekijä tai pelkkä seksilelu jopa. Hän oli sellainen ihminen jonka kanssa olisin voinut harrastaa seksiä ihan ilmaiseksi myös, sopivassa tilanteessa, ja tuo on sellainen sääntö jota yritän seurata seksitöissä, jos joku ei kiinnosta ollenkaan, niin jatketaanpa eteenpäin ja etsitään jotain sopivampaa, koska muuten kumpikaan meistä ei ole oikeasti tyytyväinen. Kokemus muistutti enemmän oikeita treffejä, kävimme oopperassa ja ravintolassa, ja sieltä hänen asunnolleen, ja keskustelimme paljon, sekä pinnallisemmista että henkilökohtaisemmista asioista. Itse seksi oli aidosti hyvää myös minulle, mikä on se paras vaihtoehto näissä jutuissa, se ei tuntunut mitenkään työltä vaan hauskalta vapaa-ajalta. Harrastimme seksiä kaksi kertaa, ja välissä otin häneltä suihin koska se vain tuli mieleen tuhmana ajatuksena, sillä hän ei ollut pyytänyt sitä mutta ei ollut kieltäytymässä kun ehdotin! Peppuseksiä ei tällä ekalla kerralla harrastettu, vaikka olisin kyllä suostunut jos hän olisi halunnut, nautin siitä muutenkin, eli miksei.
 
Myöhemmin hänestä tuli ensimmäinen vakioasiakkaani ja kaikenlaista hauskaa tapahtui. Tapaamme yhä aina välillä, ja enemmän ystävinä kuin minään muuna, seksilläni tai muullakaan ajallani ei ole enää hintalappua hänen suuntaan, mutta se ei estä häntä aina välillä keksimästä jotain yllättävää lahjaa joka on ihan liian iso, varsinkin nyt, koska tunnemme toisemme niin hyvin ja hän tietää etten ole missään rahapulassa tai muissakaan ongelmissa, en tarvitse mitään lahjoja, mutta, meitä molempia kiihottaa tavallaan se maksullisuusajatus ja siihen liittyvä valta molemmilla puolilla suhdetta, ja hän nauraa että kirjoittaisi kyllä runon jos osaisi, mutta on helpompaa antaa lahja ja sillä yrittää sanoa miten paljon hän arvostaa yhteistä aikaamme
 
Mitä neuvoja antaisit nuorelle, joka on vasta lähestymässä ensimmäistä yhdyntä- tai ryhmäkokemustaan?
 
Pinja: Ihan kaikenlaisissa tilanteissa ja suhteissa, oli jonkinlainen eka kerta tai jotain muuta, on tärkeää muistaa pitää omat rajat ja pitää huolta itsestään, ei ole varmaa että kukaan muu pitää niitä puolestasi. Jos et halua tehdä jotain asiaa, älä tee, varsinkaan jos joku painostaa, tai voi kaduttaa myöhemmin. Omia ja myös muiden haluja ja rajoja on tärkeä kunnioittaa. Ihmiset on erilaisia eikä kaikkien tarvitse haluta samoja asioita tai suostua samoihin asioihin tai tehdä jotain asiaa saman ikäisenä. Kaikki jutut eivät sovi kaikille, ja on tärkeää kuunnella itseään siinä, vaikka joku juttu olisi kuinka in ja muodikasta sun kaveripiireissä tai missä vaan maailmassa. Jos joku ei vaikka halua kokeilla ryhmäseksiä, se on ihan normaalia. Jos joku haluaa kokeilla ryhmäseksiä, sekin on ihan normaalia. Ja jos mieli muuttuu myöhemmin, myös se on ihan normaalia.
 
Ensimmäisen yhdynnän, ryhmäseksin tai minkä vaan ekan kerran suhteen neuvoisin myös, että ei kannata ottaa sitä liian vakavasti, ei ottaa liikaa paineita tai odottaa liikaa täydellisyyttä, vaikka ei myös varmaan kannata hypätä ihan ajattelematta ensimmäiseen juttuun mihin törmäät. Eka kerta kaikessa on tavallaan tärkeä ja tietysti ainutlaatuinen, mutta se on silti myös vain eka kerta, ja myöhemmin tulee uusia kertoja. Ei pidä antaa muiden painostaa, mutta jos ja kun sulle tulee sellainen tunne että nyt haluat kokeilla, mietit sitä hetken ja jos se yhä tuntuu hyvältä, antaa vaan mennä jos tuntuu siltä, ei tarvitse odottaa jotain ihan täydellistä hetkeä, vaikka tietysti saa jos haluaa. Jos eka kerta menee upeasti, hienoa, mutta jos se menee vähemmän upeasti, tulee vielä lisää kertoja ja uusia mahdollisuuksia, ja joka kokemuksesta voi oppia ja asiat voi mennä paremmin tulevaisuudessa. Suhteet ja seksi ovat taitoja ihan samalla tavalla kuin vaikka laulaminen tai pyörällä ajaminen, ja mitä enemmän niitä harjoittelee sitä paremmaksi niissä tulee. Kärsivällisyys on hyvä asia, eikä kukaan voi osata kaikkea ihan sillä ekalla kerralla.
 
Millaisen pornoelokuvan tekisit, jos pääsisit sellaisen tekemään?
 
Pinja: Toivottavasti joskus pääsisin tekemään ihan oman leffan, siis että pääsisin suunnittelemaan kaiken itse, muut voivat näytellä, mutta itse haluaisin päättää tapahtumista ja kaikesta muustakin, se olisi mielenkiintoista ja sopivan erilainen kokemus kuin minulla yleensä. Se olisi myös iso projekti, koska haluaisin tehdä siitä oikeasti hyvän eikä mitään ihan Ö-laatua, söisi paljon aikaa ja rahaa, mutta ei ihan mahdoton ajatus kuitenkaan, vaikeampiakin juttuja on tehty...
 
Alkaako kuulostaa vähän sukuvialta, koska myös minä tekisin rotujen välistä pornoa? Gangbang-leffa! Koko elokuva pelkkiä toisistaan erillisiä ryhmäseksikohtauksia eri näyttelijöillä, mutta se yhteinen teema, isojen mustien siitinten lisäksi tietysti, että kohtaukset olisivat ulkona ja ehkä mukana yksi klassinen julkinen paikka, vaikkapa yökerhon vessa. Ja kaikki kohtaukset siis olisivat yhden naisen ja monen miehen ryhmiä. Uima-allaskohtauksen haluaisin ehdottomasti, niissä saa aina tehtyä vaikka mitä hauskaa veden kanssa. Ghettokohtauksen tekisin myös, blondi kävelemässä paikan läpi houkuttelemassa koko porukan mustia peräänsä, ja pian ryhmässä seksiä jossain nurmikolla! Miesten rooleihin ottaisin pelkästään mustia näyttelijöitä, mahdollisimman isoja ja vahvan näköisiä koska kokoerot ovat todella kuuman näköisiä, tatuoinnit olis myös plussaa heillä. Naisrooleihin blondeja, mutta myös yksi aasialainen tyttö pitää olla, ja yrittäisin löytää mahdollisimman lyhyitä ja muutenkin pieniä, siskoni tyylisiä, niin saataisiin niitä kokoeroja todella näkymään, ihan superseksikkään näköistä kun joku pieni söötti taskuvenus on pulassa ison mustan miehen alla pumpattavana, leffassani olisi paljon noita näkymiä! Ja paljon spermasotkua tietysti, kaikki tytöt saisivat kunnon creampiet... ja se ghettokohtaus olisi varmaan paras paikka panna sen kohtauksen onnekas blondi ottamaan ison porukan lastit naamalleen. Uih, melkein unohtui, yhden sidontakohtauksen haluaisin myös, ja sen vois tehdä improvisoidumpaan tyyliin, nippusiteitä ja teippiä.