tiistai, 29. lokakuu 2024
(Näiden kokemusten kirjoittaja on biseksuaalinen nainen, joka yhdessä tyttöystävänsä kanssa kokeili parittelua tanskandoggin kanssa.)
Kuinka pitkään olitte tunteneet tämän kyseisen koiran?
Olemme tunteneet tämän koiraherran ainakin vuoden, tai oikeastaan sanon että kaksi vuotta jo, mutta voi olla kyllä vielä pidempäänkin, aikakäsitykseni on kuulemma hieman luova.
Oletteko molemmat koirien ystäviä yleisemminkin, ette vain seksuaalisesti?
Olemme ehdottomasti molemmat koirien ystäviä, tai oikeastaan eläinten ystäviä aivan yleisesti, aina olemme pitäneet eläimistä kovasti! Eläimet ovat hyväksi lapsille, auttavat oppimaan muista huolehtimista ja vastuun ottamista ja paljon muutakin. Koirat ovat siinä mielessä suosikkejamme, että he ovat niin uskollisia ja rakastavia ja aina iloisella tuulella, ja kyllä vahtivat ja puolustavat ihmisiään ihan eri tavalla kuin vaikka kissat, vaikka nekin ovat mahtavia. Hevoset ovat myös upeita, mutta omat hevoset vaatisivat sitten kunnolla maatilan, ne eivät ole ihan kaupunkieläimiä. Mutta osaamme molemmat ratsastaa ja harrastamme sitä vieläkin kun ehdimme. Siinä on myös pikku bonuskiva minulle, koska ratsastus on sellanen harvinainen asia jossa olen tyttökaveria parempi. Jotenkin vain onnistuu minulta tosi hyvin, ja vähän auttaa sekin, että olen pienempi ja hevoset pitävät kevyemmästä ratsastajasta.
Oletteko ilman varsinasta parittelutarkoitusta nakuilleet koiran kanssa niin että turkki tuntuu iholla?
Piti ihan tuumia olemmeko joskus tehneet noin, mutta sitten tajusin että olemme montakin kertaa, se vain oli niin viatonta että ei heti tullut mieleen kun ajattelin näitä tuhmempia juttuja. Vanhemmilla on aina ollut koira tai pari, oli myös kun olin ihan pieni, ja sitten oli ihan tavallista että kävimme vaikka uimassa ja sen jälkeen lepäilimme koiraystävän vieressä uikkareissa tai ihan nakunakin, jos olimme käyneet myös saunassa niin ei oikein jaksa pukea mitään uimapukuja. Lämmin pehmoinen turkki ihoa vasten on tosi kiva tunne, koirat ja ihmiset ovat molemmat laumaeläimiä ja uskon että ihan luonnostaan tykkäämme olla lähekkäin ja koskettaa, tekee turvallisemman olon.
Kuin pitkään tämä koira oli tällä kertaa seurassanne?
Ensimmäisellä kerralla koiraherra oli kanssamme reilusti yli tunnin jos matkoja ei lasketa, vaikka seksipuuhiin ei mennyt kaikkea aikaa ja tuhmistakin asioista eniten meni aikaa siihen hassuun kohtaan missä hän on vaan jumissa sisälläni.
Olitteko molemmat alasti näiden touhujen aikana alusta saakka?
Koiraherra ja minä olimme ainoat jotka olivat alasti, tyttökaverini piti vaatteet päällä, ajattelimme niin ihan jo siksi ettei koira hämmenny ja vaikka päätä että tahtookin hänet ensin, se ois meille aika tyypillistä.
Olitko etukäteen hyvin kiihottunut tästä ajatuksesta, hyvin kosteana?
Olin tosi kiihottunut tästä ajatuksesta, kun on jokin ihan uusi ja tosi tuhma juttu niin olen aina innoissani, mut nyt vielä enemmän kuin normaalisti, tämä oli vain jotain niin erikoisen tuhmaa. Olin tosi kosteana jo paaaljon etukäteen, ennen kuin edes päästiin lähellekään vaatteiden riisumista, hih! Edellisenä yönä jo oli superlevoton olo ja tuumin ihan märkänä haaveita koiratuhmuuksista, sitten kun aivoni innostuvat jostain niin ne innostuvat oikeasti, ja tää aihe on ihan poikkeavan kiihottava.
Hätääntyikö koira esim puremaan?
Koiraherra oli tosi itsevarma ja innostunut, ei mitään hätääntymistä ollenkaan eikä satuttanut minua mitenkään, paitsi vaan olemalla niin iso ja vahva että sain tosi kunnolla kyytiä! Vaikka tuo olisi kyllä ollut ainakin sopivan erikoinen tilanne saada koiranpurema, joku kyselisi mitä oikein tapahtu kun koira puri sinua, ja sitten yrität keksiä jonkun vähän normaalimman selityksen kuin sen että harrastimme seksiä.
Mikä koiran kalun tuntumassa eniten erosi miehen vehkeestä?
Siinä miltä hänen kalunsa tuntui oli kyllä isoja eroja ihmisten kaluihin! Ensinnäkin se että tuntui todella kuumalta, siis paljon lämpimämpi kuin miehillä on, se oli jännä yksityiskohta. Mutta myös se muoto on erilainen, sitten varsinkin kun hän juuttuu kiinni. Eniten eroa on siinä että miesten kalut pysyvät suhteellisen samankokoisina koko ajan jos kaikki menee hyvin, mutta tän koiraherran kalu meni sisään ihan helposti ja sitten hetken päästä oli todella paljon isompi joka suuntaan, paksumpi ja pidempi. Se oli aika yllätys, ajattelin että se toimisi samalla tavalla kuin ihmisillä, mutta koirilla taitaa mennä noin että ne pääsee kunnolla kovaksi ja isoksi vasta kun on jo sisällä.
Liittyikö hommiinne naistenvälisiä, esim. hyväilikö tai suuteliko tyttökaveri rintojasi?
Yleensä meillä on aina jotain tyttökivaa jos teemme jotain seksuaalista, mutta nyt ei ollut muuta kuin mun onnensuukko tyttökaverilta, keskityimme niin kovasti tähän koirajuttuun.
Seksijutut ovat parhaimmillaan sellaisia että niistä voisi sanoa vaikka mitä ja vaikka miten paljon, vaikka on myös vaikeaa löytää sopivat sanat kuvailla miltä kaikki tuntuu. Mutta tässä koirajutussa se mieletön kiihottumisen määrä on se isoin juttu mistä pitäis varmaan puhua. Juu, olen sellainen ihminen joka tykkää erilaisuudesta ja erilaisista asioista, mutta jotenkin hullua että ajatus seksistä koiran kanssa voi olla niin kiihottavaa, ja sit kun sen oikeasti tekee, se on ihan vau. Sitten siinä kohtaa kun hänen spermansa tulivat sisääni ja mielikuvitus lähti sekoilemaan raskaaksi tulemisesta ja koiranpennuista... Jos olisi jokin tapa ihan mitata kiihottumista niin kuin vaikka kuumetta voi mitata, olen varma että olisi ollut tosi erikoiset lukemat mittarissa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.